keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Heatstroke.. Almost.

Kukkuluuruu vaan, miä teen kuumuuskuolemaa makkarissa, armaan avokin tuhistessa vieressä umpiunessa. Ikkunan auki pitäminen on yhtä tyhjän kanssa, kun ulkona ei tosiaan ole tietoakaan edes pienestä tuulenvireestä, ja koska en omista tuuletinta, taitaa tämän(kin) yön unet jäädä aika vähäisiksi.

 Ajankuluksi, (koska ei ole järkeä edes yrittää nukkua tässä 33 asteen lämmössä..) päätin tehdä hieman paremman esittelyn itsestäni. Tai ainakin yritän parhaani mukaan, syytän tulevaa lämpöhalvausta jos lopputulos on sieltä jostakin..

Eli, olen siis 20-vuotias, ja asustelen jumalan ja kaikkien tervejärkisten ihmisten hylkäämässä "kaupungissa" nimeltä Hamina. Ennen kuin päädyin tänne, asustelin muutaman vuoden Helsingissä, kerrassaan herttaisessa 20 neliön yksiössä miehekkeeni kanssa. Voin kertoa, että kulttuurishokki oli melkoinen, kun piti alkaa rakennella elämää uudestaan "kaupungissa", joka on suuruusluokaltaan samaa luokkaa kuin Helsinhin keskusta. Kokonaisuudessaan. Ainakin melkein. Jokatapauksessa pienen pieni kaupunki, jossa kaikki tietää kaikkien muiden asiat paremmin kuin omansa, ja jossa ei ihan hirveästi tunnuta antavan tilaa erilaisuudelle. You just trust me, ensimmäinen vuosi oli yhtä helvettiä, minnekään ei voinut mennä ilman että ihmiset tuijottaa ja supisee keskenään. Ei ehkä kuullosta mitenkään erityisen kamalta, mutta sitä se oli, ja on itseasiassa osittain edelleen. Ehkä siihen on sitten tottunut, tai ihmisille on kasvanut järki päähän. Näin lähtökohtaisesti veikkaisin ensimmäistä vaihtoehtoa.. 

Opiskelen lähihoitajaksi ja tällä hetkellä opinnot ovat erikoistumista vailla valmiit. Erikoistun lasten ja nuorten kasvatukseen ja hoitoon. Valmistun näillä näkymin joulukuussa, jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu. Aikaisempia opintoja on takana mm. parturi-kampaaja koulusta, jossa viihdyin kokonaiset kaksi viikkoa, sekä matkailualan perustutkinnosta, jossa sitkuttelin vuoden väkipakolla. Enkä olisi ollut sitä vuottakaan ilman yhtä hemmetin hyvää ystävää joka sattui olemaan samalla luokalla. Lopetettuani matkailualan opinnot, törmäsin vahingossa nykyiseen miehekkeeseeni. Oli ollut jo hetken puhetta jos hakisin Helsinkiin opiskelemaan, ja muuttaisin hänen luokseen. Tein työtä käskettyä, ja hain sille ainoalle alalle joka kiinnosti, eli sosiaali- ja terveysalalle. Kävin pääsykokeissa, pääsin kouluun ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Jos tästä vaikka saisi paperin kouraan.. Olisi korkea aika ainakin.. Jos totta puhutaan, niin tunnen alan omakseni, erityisesti lasten kanssa touhuaminen on mun mielestä sitä mitä voisin tehdä työkseni, ja jossa en välttämättä kyllästy ihan heti. Harjottelut on vahvistanut sitä fiilistä, ja toivottavasti valmistumisen jälkeen saisin töitä esim. päiväkodista. Epätodennäköistä tosin tämänhetkinen tilanne huomioonottaen, mutta.. you never know. 






Harrastuksia joita olenkin jo maininnut aiemmin, on tosiaan valokuvaus (kyseenalaisin taidoin tosin...), askartelu ja näpertely, (oli sitten kyseessä helmet, pehmolelut, kortit tms..), musiikki ja luen myös jonkinverran. Itselläni ei juuri liikunnallisia harrastuksia ole, mikä alkaa valitettavasti näkyä pikkuhiljaa. En vaan näe itseäni tappamassa lhaksiani kuntosalilla tai juoksemassa itseäni läkähdyksiin lenkillä. Aikaisemmin harrastin muutaman vuoden tanssia, jonka koin omakseni. Harmi vaan että täällä tuppukylässä on hiukan niukemmin tarjontaa, joten ei ole sitäkään tullut aloiteltua. Jos sitä koittaisi jotakin keksiä, ennen kuin alkaa hame kiristää... :D 

Kuten kuvista on voinut huomata, lemmikkinä minulla on kissa. Löytyy täältä tosin kesyhiirikin, jota kutsun Nestoriksi. Yllättävän hyvin tulevat nuo kaksi toimeen, ollakseen kuitenkin toistensa perivihollisia.. Rakastan kaikkia eläimiäkin, ja tahtoisin kaikenlaisia ötököitä pupusta koiraan ja frettiin.. Harmi vaan kun kaikkia ei voi saada.

 Luonteeltani olen omasta mielestäni empaattinen, suurimman osan ajasta positiivinen ja iloinen, mutta omaan myös pippurisemman puolen. Hermot menee nopeasti, mutta todennäköisesti lepyn myös ihan yhtä nopeasti.. Saatan päästellä suustani milloin mitäkin muiden kanssaihmisten mielestä "hassua" tai "omituista", mutta semmonen miä oon. Deal with it. 


Seuraavaksi voisin listailla vähän asioita, eli alotetaan vaikka näin:


Asioita joista en pidä, muutamia esimerkkejä mainitakseni; 

- eläinrääkkäys
- suvaitsemattomuus ja rasismi
- ihmisten ajattelemattomuus ja toisinaan jopa silkka typeryys
- järkyttävät helteet (lämpö on kivaa, mutta asunto jossa saa yhden ikkunan kerrallaan auki, latistaa fiiliksiä huomattavasti..)
- ampiaiset, hämikset... yhhh.
- se että en voi jaloissani ilmenevän sukurasitteen takia käyttää korkokenkiä ilman suunnatonta tuskaa, itseasiassa ylipäätään sopivien kenkien löytäminen on haaste, josta en ole vielä kertaakaan selviytynyt kunnialla
- se että kesätöiden saaminen on kirotun hankalaa, vaikka tekisi kymmeniä hakemuksia eri paikkoihin
- rahattomuus eli mitääntekemättömyys samaan aikaan kun kaverit hilluu festareilla yms
- rahattomuudesta johtuva ärsytys, ensin innostuu jostakin ja toteaa että "ainiin, ei miulla oo rahaa" 
-  stressi (loman kai kuuluisi olla jollain tavalla stressivapaata, mutta kiitos rahattomuuden, se ei suinkaan ole.)
- turha valittaminen (johon myönnän sortuvani itsekin liian usein..) 

Kivoja asioita:
- valokuvaaminen, erityisesti tykkäisin kuvata ihmisiä, mutta mallit puuttuu..
- kirjoittaminen
- reissaaminen, se fiilis kun on lähdössä jonnekin ja pääsee hetkeksi karkuun perusarkea
- kaverit, perhe, lemmikit.. 
- kesäpäivät ja yöt, jolloin voi valvoa ihan niin pitkään kuin huvittaa, ja ulos voi lähteä ilman että tarvitsee toppatakkia mukaan, uiminen, piknikkeily puistossa, jäätelön syöminen 25 asteen helteessä..
- iloiset ihmiset, positiivisuus
- kirpparointi & shoppailu muutenkin
- opiskeleminen 
- lapset (niin kauan kun ei ole omia...) :D 
- keikoilla käyminen ja musiikki ylipäätään
- rakkaus on kiva asia myös  

Siinä oli nyt jotakin, ja aina saa kysyä myös.. :) Sikäli mikäli kukaan näitä eksyy lueskelemaan. :D 

Huomenna on suunnitelmissa ainakin reissu kaupungille, ja ehkäpä skeittaamaan. Whipii. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti