keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Days go by

Johan menee päivät nopeasti. Jokatapauksessa, lomakin alkoi ja tiedossa on melko pitkälti kaikki kurssiarvosanat sun muut jutut. Sen sijaan loman viettopaikoista ja tavoista ei ole juurikaan havaintoa. Paitsi sen verran, että koska töitä ei ole, niin ei ole varaa tehdä juuri mitään. 

Maanantai meni koomaillessa ja taisin miä koulussakin kävästä. Eipä tullu taas mitään sen kummallisempia tehtyä. 

Eilen sen sijaan oli projektina värjätä hiukset. Operaatio joka ei ole ihan aina mieleeni, varsinkaan sillon jos tarvitsee koko pää värjäillä.. En ole vissiin hirvittävän pätevä ko. hommaan, koska saan uppoamaan hitsisti aikaa siihen. Eilenkin tosiaan meni sen reilu 1½ tuntia värin levittelyyn, plus kaks värin vaikuttamiseen. Pääsinkin jo sujuvasti nukkumaan siinä puolenyön aikoihin.. 


Ps: noiden kumihanskojen hommaaminen oli kans melkosen työn takana.. Unohdin että eihän mulla mitän hanskoja ole, ravasin lähikauppaan illalla ja eihän sielläkään ollut, noh armas mieheke sitten hiipparoi työpaikalleen tsekkaamaan josko siellä olisi, ja miä jäin venailemaan ulos. Nojailin siinä sitten panssarivaunuun. Muru soitteli ja ilmotti että laittoi "Pojat" hakemaan mulle hanskoja :--D Meneeköhän simputuksesta? :D 

Eilen saatiin myös takaisin tenttejä ja portfolioita.. 

On se kumma kuinka just ennen lomaa iskee joku hikari vaihe, ja vetelee kaikista kiitettäviä. Weird.




Anyway, letinvärjäysoperaation lopputulos näkyy sitten näissä seuraavissa, vähemmän edustavissa otoksissa, tämän päiväiseltä skeittausreissulta: 



                                    ihme pallopää..


Käytiin tosiaan aamulla skeittipaikalla. Varasin mukaan laatulukemista (or not..),  jotta viihtyisin. 


 Meinasi lähteä muuten järki kyseisellä skeittipaikalla, miä en niiiin kestä niitä 15-kesäsiä bmx poitsuja, jotka lesoilee siel ja valtaa koko paikan nii ettei sekaan mahdu. Murrrr! :D

Tänään olen myöskin viimeistellyt ristiäiskortin, kun huomenna on tosiaan T:n serkun lapsen ristiäiset.

Töppöset. Vielä kun keksisi jonkun runon tuonne sisälle.

                                

Koska muru vietti tänään nimppareitaan, päätin sen kunniaksi leipoa  mokkapaloja. Nyt niitä onkin sitten ihan liikaa... Omnomnomnooooom!
     

Rehutkin kasvaa.. :) 

                             


 Ainiin, ostin Suomalaisesta kuviopapereita pari pakettia kun halvalla sai:

Kivoja paljettejakin mukana.. :D Keksisi vielä mitä noista askartelee.. :) 

Kissa on taas ollu pieni riiviö koko päivän, availee kaapinovia ja ryömii kaappeihin, hyppii hyllyille ja makoilee vaatteiden päällä, puhumattakaan syliin änkeämisestä mitä sopimattomimpina aikoina. Mutta yritäpä olla tälle naamalle vihainen...



Vähäsen jännittää miten tuo turjake suhtautuu kun ollaan koko huominen pois.. 




Jokatapauksessa, miä lähen nyt viel silityshommiin ja sitten nukkumaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti